Puutarhamaanantai

Juu. Puutarhamaanantai. Tai siltä ainakin tuntui tuossa olikos se eilen, kun ei mikään oikein sujunut. No, ei hätiä mitiä, istutin pari peace-ruusua. Tai oikeastaan viisi ja sekös auttoi. Eipä enää mikään harmittanut. Eli ruusu body count oli talvelta kaksi yksilöä, muut ovat enemmän ja vähemmän kasvussa. 

Ja peace-ruusuista sujuvasti siirrytään tämän päivän iltapuhteeseen. Laattoja 40x40 tasan sata ja ne piti raijata kärryillä takapihalle finfoam-henkisellä routimisenestolevyllä päälystetylle kasvihuoneperustukselle. Hyötyliikunta kunniaan ja ei kun hommiin. Niin ne laatat vaan asettuivat siihen vähitellen. 

Välillä (tai oikeastaan jälkeen, mutta suotakoot kirjoittajalle tarinankerronnallisiin syihin vedoten hieman vapauksia) oli aikaa tervehtiä puutarhassa kukkivia kaunokaisia. Laatat sen kun hyppelehtivät sillä välin omille paikoilleen. Angeliguet, jotkut narsissit ja vuokot ovat aikas kiva yhdistelmä.

Suloisesti sekamelskana vuohenputkien välistä pilkistää jos minkälaista perennaa ja tulppaania seuranaan liljakukkojen asuttamia liljoja. Vasemmalla näkyy, etten raaskinut suloisia lemmikkejä ruohonleikkurihirmun kanssa pois ajella. 

Kolmannen vuoden patjarikkoperhe. Ihan sama, vaikka vähän ruohoa seasta pilkistääkin ajoittain, mutta ylpeänä voi röyhistää rintaansa ja todeta, että ihan itse pienin nakkisormineni olen nämäkin taimet koulinut ja karaissut! Eipä olisi uskonut näistä rääpäleistä mitään tulevan.

Ruohosta tuli mieleen sellaista, että tässä kasvaa jonkin sortin (jalo?)pähkämö muistaakseni. Tuo penkinkorvike tuli joskus tehtyä todella hätäisesti ja alkukeväästä se on lähinnä ruohon kansoittama. Mutta totesin, että en ehkä ala siihen koskea, sillä niin innokkaasti tämä pähkämö siinä kasvaa, että parempi niin . Vähän kuin tietotekniikan kanssa: jos joku toimii niin ÄLÄ koske siihen. 

Pihalla oli omenankukan terälehtiä ei varpaiden (SMG) vaan laattojen välissä.

Tällaiset kärryt löysin tuolta navetanperukoilta nurmikonleikkaamista vaikeuttamaan (okei, onhan siinä pyörät). Ajattelin vielä muutamia kukkia kyytiin lastata. 

Ja magnolia on osoittanut vihdoin elonmerkkejä!

Pieniä nystyjä lähtee tuolta varren alaosasta... saa katsoa, miten käy.

Ja tulppaaneja pitää taas ihailla, taustalla ruusu. 

Plantsun petunianpistokkaatkin alkavat kukkia. 

Omaorvokki!

Kaverilta saatu ananaskirsikka, joka vietti suurimman osan talvesta ja keväästäkin oksapistokkaana vesipullossa. Mutta kyllä hän on näemmä ihan tyytyväisen oloinen. Vinkit hänen kasvatukseensa otetaan vastaan.

Sama penkki taas. Pian pitäisi olla paljon muitakin penkkejä, kun tulee kukkatoimituksia postissa.

Juu. Kyllä. Repsahdin pahasti taas klikkailemaan tuossa yhtenä sadepäivänä.

Toukokuu on nyt ollut ihan mahtava taimikasvatuksen puolesta. En ole periaatteessa juuri mitään kiikutellut edestakaisin ja nyt riittää puhtia muihinkin hommiin kun taimikasvatus ei vienyt kaikkia mehuja. Eli reseptinä on ollut heittää vahvahkot taimet pihalle ja ne selviävät, jotka ovat selvitäkseen.

Mutta kuka syö malvaani?!

Muurahaiset vai malvamato??

Ja näin laatat löysivät paikoilleen kukkia ihastellessani. 

Muutama jäi vajaaksi, kun pitää vaihtaa rikkinäiset ja vielä yksi rivi ottaa. 

Tästä on hyvä jatkaa!

Puutarhahaaveita. Ja realismia.

Varoitus: tämä teksti sisältää maailmaasyleilevää hapatusta, jota ei suositella siirappisuudelle allergisille. Jatka lukemista omalla vastuulla.
Luvassa myös paljon pulinaa ja kuvia.

No niin. Tänään on ollut touhukas päivä. Niin touhukas, että nyt on kyllä tämän päivän mehut ja varastossa olevat pillimehutkin imetty ihan kuiviin. Mutta aloitetaanpas alusta. Heräiltiin rauhassa suhteellisen ajoissa (ei kuitenkaan niin ajoissa kuin Intopii) ja saatiin inan ennen puoltapäivää vihdoin kasvihuoneprojektia alkuun. Siitä kirjoittelen tuonne loppuun, mutta tähän alkuun ajattelin liittää pari kuvaa puutarhuroinnin auvosta. Nimittäin yksittäisten kukkien sijaan raakaa todellisuutta siitä miten kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun.

Aloitetaan vaikka vuohenputkesta. Sitä on kaikkialla. KAIK-KI-AL-LA. Yllä olevassa "penkissä" (jossa kasvavat talviot rusakot tai peurat käyvät aina popsimassa talvisin, muuten pärjäisivät erinomaisesti), pellon ja nurmikon välillä, kukkapenkin taustakasvina sekä täytekasvina ja koko marjapuskapuutarha täynnä. Hiphei. Tänään ostettiin myrkkyä, mutta epäilen.

Sitten eräs klassinen amatöörivirhe. Luumupuskan istuttaminen savimaahan, vaikka ihan hyvään multaan. Kuulin tästä termin "ämpäri-istutus". Jos se ei ole tämän kuolon syy, niin sitten ne olivat paikalliset bambit. 

Kuokkalan luumusta siis ei ole hengissä itse pääverso vaan tuollainen ruipelo sivuverso. Pitänee siirtää jonnekin ja toivoa parasta. 

Tämän ihastuttavasti kukkivan ja runsaasti hedelmiä tuottavan luumupuumme taustalla vaikuttaa pöyhkeä tuija-aitamme, joka rajaa pellon juolavenhät sun muut pois ihan vaan läsnäolollaan. Tuijista suosikkejani ovat juuri nämä laihuusihanteiden noudattajat, jotka pitäytyvät muodikkaasti ruskean eri sävyissä. Mihin sitä nyt vihreää tarvitsisi?

Jo varmaan toista tai kolmatta vuotta keskeneräinen kukkapenkki ihastuttavine juurikangasreunoineen on odottanut jotain konservatiivisempaa rajausta. Nyt tulppaanit vielä valtaa penkin, mutta myöhemmin kesällä odottaa suloinen perennojen sekamelska.

Penkin takaa pilkottaa arkkiviholliseni juhannusruusu muiden pikkupahisten kanssa. Juhannusruusu olisi oikeasti mukava saada pois tuosta kivijalan vierestä rönsyilemästä ja siirtää jonnekin, missä saa rauhassa rehottaa. Tähän saakka kuitenkin on tilanne ollut ruusu vs. hauis, 1-0.

Kivijalan vieressä on kuivaakuivaakuivaa ja kuivaa.

Toisella puolella ruusua, voikukkaa, ja muuta mukavaa. Ajatuksena oli pistää tuohon seinänvierustalle joku mukava malva, mutta niitäkin syö etupihalla jotkut ihat madot ja kuolevat kuitenkin siirrossa. Ehkä joku kaktus olisi tuohon hyvä, kun on niin kuiva kohta?

Toisella puolella kulman takana kasvaa akileijat kyllä tyytyväisenä, mutta laiska tarhuri ei ole a) parantanut maata tarpeeksi tai b) kastellut tarpeeksi, sillä vaivalla Bauhausin alennuksen alennuksesta raahaamani päivänliljat eivät rehota niin innoissaan, kun olin visioinut. Näiden kaikkien ihanien visioiden lisäksi takaraivossa painaa myös talonmaalausvisioyök.

Kärhöjä ei sitten napannut lähteä kasvuun omppupuiden juurilta... 

No, täytyypä pistää nurtsiksi.

Jaa, ai nurmikoksi? Ns. nurmikkomme näyttä juuri nyt osittain tältä talven ja jään jäljiltä ja ihan vaan huonosta perustuksesta kärsiessään. 

Terassikin on hoitamatta ja korjaamatta talven lumien tekemät vauriot.

Pihamme kruunaa tämä sekavista sekavin puoli, jossa olisi tarvetta jollekin puskutraktorille tai suuremmalle. 

Ja ihan melkein meinasin unohtaa, mutta onneksi en kuitenkaan! Vuohenputkien seasta maailmaan yrittävät liljat ovat saaneet runsaasti pieniä punaisia ystäviä lehdilleen. Harmi vaan, että tuppaavat nakertamaan aika paljon... Pitää vaan jaksaa kerätä ja talloa noita liljakukkoja. Olen muuten varma, että sotaretkeni on aikaansaanut evoluutiota, jossa liljakukot eivät suinpäin aina pudottaudukaan (käteeni) vaan takertuvat lehden juureen ja vikisevät. Miten kätevää olisikaan, jos saisi liljakukon kiinnostumaan noista vuohenputkista?!

Jos on jaksanut lukea valitusvirren tähän asti, niin pisteet sinne. Kysymys ei olekaan siitä, että joku paikka vähän (?) repsottaa tai vastaavasti liikarehottaa vaan siitä, että oppii sietämään keskeneräisyyttä ja nauttimaan siitä, mitä jo on. Tänään ajelin takapihan nurmikon ja hymyilin kuin hangon keksi auringosta nauttien ja fiilistellen tulppaanikaunokaisia. Kesä ja kukkaset, mitä sitten jos joku vähän vielä kaipaa laittoa. Laitonkin pitää olla kivaa ja yritän hokea itselleni koko ajan, että hei, ei nyt oteta tästä mitään stressiä. Ja sitten kun saa aikaiseksi ja touhuttua, niin tuntuu megahyvältä, kuten myös jokainen pikkukukka tai tomaati tai mikä vaan, jonka on saanut hengissä säilytettyä edes tähän saakka.

Penkistä löytyi tällainen alaspäin kumartuva mutantti(ninjakilpikonna?), jolla on yhdessä terälehdessä osa vihreää lehtimäistä rakennetta. 

Jee. Osto-orvokkeja (orvokeista tulee minulle aina tarkkailevat kasvot mieleen) ja omatkin kasvatit vahvistuvat päivä päivältä ja ovat niin nättejä, niin nättejä.

Omien orvokkien kukintaa vastaava onnistumisen ilo tuli tästä Wave petuniasta, jonka senkin (tai siis ne, niitä on monta) kasvatin siemenestä. Tämän taimien hyysäämisen voi helposti perustella säästöllä, jos joskus kotona alkaa harrastus sisätiloissa kiristää - näyttää vaan, mitä kesäkukka-amppelit muuten maksaisivat!

Näitä en raaskinut ajella pois nurtsilta.

Ja vähitellen omenapuutkin virittäytyvät vuorollaan kukkaan.

Sitten alkoi vihdoin se kasvihuoneprojekti! Ensimmäinen etappi oli poistaa pintamaa eli turkasen tiukka ruohomätäs pois sekä siistiä kaadetun ja pois kaivetun siperian(?)vaahteran juuristoa pois kasvihuoneen vierestä. Arkeologisissa kaivauksissa tuli vastaan kovasti multaantunut kissanpanta! Olen lähes varma, että paikalla on sijainnut muinaisegyptiläisen Bastet-kissajumalattaren temppelin sivutoimisto. Lähes.

Ja laitetaan nyt sitten kasvihuoneprojektin kunniaksi vähän tarhuristakin kuvia. Muutama ärräpää aina välillä pääsi ja spagettikädet huusivat hoosiannaa tätä jyrsittyä aluetta siistiessä, mutta kyllä se siitä sitten  hyvin muotoutui.

Kas, täältähän löytyi myös Bastetin temppelikissakin! 

Pintamaa siis otettin (kuulostaapa kevyeltä tuo verbi, helppoahan se oli kuin heinän teko!) pois. Tässä prosessissa jyrsin oli tuon kivikovan savimaan pehmittäjänä oiva juttu. On se hienoa, kun on mies, joka mielellään käyttelee tällaista konevempelettä ja on siis myös sen hankkinut!

Ja sitten suodatinkangas, jonka Inspectör Findus August Sandels alias Wiiru kävi tarkastamassa kelvolliseksi.

Sitten alkoi sora-show.

Lopulta päädyin kuitenkin japanilaiseen zen-puutarhaan haravoitavine hiekkoineen. Tuossa vaiheessa kyllä oli sen verran väsy jo, että olisi voinutkin jäädä tuohon sorakentän reunalle tuijottelemaan jonnekin kaukaisuuteen...

Lopulta yllättävän kivuttomasti saatiin sorat kottikärryillä raijattua paikalleen. Sitten alkoi Bauhausista lainatun täryttimen käyttely. Nyt pihalla on tuollainen tasainen sora-alusta, johon vielä lisäillään soraa ja pistetään päälle finfoam-eristelevykerros. Sitten alkaisi olla laattojen aika ja ehkä pääsee jo itse asiaan, eli sen kasvarin kokoamiseen. Täytynee koostaa tästä perustamisesta joku postaus erikseen ja seurata sitten vuoden kuluttua, kuinka vinkurallaan tuo koko hökötys (jos sen nyt saa pystyyn) on. 

Isojen linjojen juttuja tuli työntouhussa mieleen: Minulta on julkaistu kirja ja minulla on kasvihuone, molemmat Elämän Suuria Haaveita. Mittarissa alle kolmekymmentä ja mitäpä tässä sitten enää, loppuelämä pelkkää chillailua! Enää ei puutu kuin kesäinen sade, jonka pikkuista sateenropinaa voi kasvihuoneessa kuunnella kirjaa (ei ehkä sitä omaa kuitenkaan) lukiessa - niin, ja tietty vielä se kasvihuonekin.

Ja jee: huomenna minun tehosuperisäni lupasi haalia Bauhausista pari kuutiota multaa!

Eli voiko asiat yhtään paremmin olla? 

Jos jollekin jäi epäselväksi, että ei, niin tähän alla olevalle tyhjälle viivalle voi lisätä halutessaan elämän ja puutarhuroinnin hehkutusta sopivan annoksen:

_____________________________________________________________________________________________________________________________________________________________