tiistai 28. heinäkuuta 2015

Puutarhatetris

Tänä vuonna tein lupauksen itselleni: en hairahdu ostamaan yhtään kasvia, jos niille ei ole paikkaa. Lisäksi päätin, että en piipertele siellä täällä vaan kehitän vihdoin sen Grand Masterplanin, jonka mukaan alan työstää pihaa - joka muuten on parin poissaolokevään ja vuohenputkivilliintymisen jälkeen aika levällään. Oman osansa sekasortossa näyttelevät ns. kukkapenkkini ja muut ei tiedolla, ei taidolla, vaan tuurilla istutetut alueet.

Tuumasta toimeen, sanoi hän. Mutta eipäs auttanut: kotiin saavuttuamme sain rääkättäväksi kaksi japaninmagnoliaa, japaninruusukvittenin, kaksi erilaista koristekirsikkapuuta, japaninvaahteran ja pari hortensiaa. Nämä siis lahjoina ihanaiselta perheeltäni ja mahtavilta ystäviltäni. Mutta minne kummaan ne laitetaan?! Yksi kirsikkapuu on jo maassa ja sekava japanilaissuomalaismaalaisromanttinen alue olisi suunnitteilla, mutta se vastisi parin puskan ja vuohenputken valloittaman kukkapenkin täysremonttia. Seasta pitäisi pelastaa pari perennaa, mm. pioni. Helppo. 



Toinen tetristaitoja vaatinut on tämä viinivillityksemme. Pitkään suunniteltu viinitarha, kröhöm, kokonaista neljä köynnöstä lämpimällä navetan seinustalla on vihdoin saanut alkunsa. Mutta seinustalla kasvoi ennen malvoja. Ja vpi, ei niille ole paikkaa. No, törkkäsin ne hätäpäissäni talon reunustalle, minne tosin vannoin, etten istuta mitään, koska ne kärsivät kuitenkin, jos joskus saadaan julkisivuremontti aikaan... Malvat, vähän multaa savimaahan ja paljon toivoa, että selviäisivät edes jotenkuten. Mitään kum ei voi pois heittää... 




Nikn ja nurmikkokin kasvaa nopeammin kuin kerkiää leikata. Jotain hyvää tässö epäkesässä kuitenkin on: vattuja tuli paljon. Puskissa, jotka rehottavat miteb sattuu vuohenputkimeren keskellä... Jah, takaisin sommittelemaan palikoita paikoilleen.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Viinitilan perustaminen



Siinä hän nyt on, Zilga. Seuraavaksi ohjelmassa köynnöksen leikkaamisen opettelu. Alle tulee mansikkakangasta ja kiviä, keräävät kuulema lämpöä.  Haaveissa leikkauksessa olisi T-malli, mutta vähän mietityttää, miten sen toteuttaisi, kun juuresta lähtee kaksi terhakkaa rankaa... No, vähitellen opettelemme yhteiseloa. Jos jollain on avomaakasvatuksesta hyviä vinkkejä, niin antaa kuulua!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kulho ilman kauneutta

Testailen tässä, miten onnistuu kännykällä bloggaaminen, jos tulisi vähän useammin kirjoiteltua. Näinä Suomen ainoina lämpiminä ja aurinkoisina päivinä kun ei tuo ruutuaika oikein houkuttele... Pahoittelen mahdollisia typoja ja todenäköisesti asettelun olemattomuutta.

Mutta asiaan siis. Jouluaatto lapsena. Tiedättehän, se kutkuttava odotuksen tunne? Sellainen oli minulla, kun odottelin kasvihuoneen vierusta pioneiden kukkivan. Nuput paisuivat paisumistaan ja vihdoin tällä viikolla avutuivat. Mutta missä on kauneus, ne valkoiset terälehdet tämän pinkin Bowl of Beautyn sisästä? Voiko olla, että kasvupaikalla ja/tai olosuhteilla on tekemistä asian kanssa? Vai sainko aikoinani väärät juurakot postitilauksessa? No, nätti hän on kummiskin, vaikka enempi tykkään ehkä tuon valeamman yksilön (Doutchesse of jotain vai Sarah Bernhartmikälie tai sitten joku muu, sotken aina nuo peruspionit) törsäilevästä yltäkylläisyydestä. 




Mut hei, kävin kuitenkin  puutarhalla enkä ostanut yhtään pionia lisää, koska ei ole paikkaa... Sen sijaan odottelen siirtopioneiden vahvistumista ja ryhdyn viiniköynnöksen istutuspuuhiin. Ihan perus Zilgan otin kokeiluyksilöksi navetan lämpimälle seinustalle, vaikkei savimaa suosikaan puutarhuria. Pitäisiköhän sitä perustaa jo viinitalo, jotta sitten ensimmäisen viinin valmistuessa joskus sadan vuoden päästä voi sanoa olevansa perinteikäs, jo vuodesta 2015... 


torstai 11. kesäkuuta 2015

Illan terapiaistunto

Pikkuhiljaa on alettu kotiutumaan tänne pohjolan vähälumiseen kesään ja kotikonnuille. Eipä tässä sen kummempia ole muuttunut maisemassa, mitä nyt vaan rikkaruohot vihertää siellä sun täällä. Vähitellen olen yrittänyt karsia ja siistiä niin sanottuja kukkapenkkejämme, jos sieltä vaikka jotain esiin pilkistäisi. Kukkasia siis. Muutama penkintapainen vaatii raivaukseensa jotain atomipommin luokkaa olevan tuhoaseen tai vähän vahvempaa: näissä paikoissa kasvaa arkkiviholliseni vuohenputki. Oli hyvin mieltäylentävää nähdä muun muassa liljakukko-orgiat vuohenputkipenkissä... (ei, eivät syö vuohenputkia, vaan niitä liljanjäämiä.)

Meinaisin laittaa tänne kuvia liljakukoista, kirvoista, vuohenputkista, rikkaruohoittuneesta kasvimaasta ja muusta masentavasta, mutta en sittenkään tee niin. Istuttelin meinaan tuossa vähän isompiin ruukkuihin ystävältä saatuja tomaattivauvoja isompiin ruukkuihin ilta-auringon paistaessa suojaisessa terassinkulmassa. Ei lainkaan paha. Ennemminkin hyvä. Terapiaistunnon päätteeksi maailma on taas rahtusen parempi paikka, kun mieleen muistui, miten mukavaa onkaan omalla pihalla pikkuisen viherpiipertää. Lisää tätä!



maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kevät on globaali ilmiö

Näin se vaan on. Ei auta. Kun kevät koittaa myös täällä idän ihmemaassa, seurattavana olevat blogit täyttyvät esikasvatusihmeistä ja kesä alkaa hiipiä mieleen, iskee se myös pallon toisella puolella: Puutarhasteluvimma.

Toki tästä lähtien aion joka vuosi yrittää kasvattaa japanilaisia kirsikankukkapuita puutarhassani, mutta liittyy siihen muutakin. Toivo ja ylitsevuotava optimismi siitä, että TÄNÄ vuonna puutarhani on unelmieni paratiisi. Tänä vuonna vietän puutarhassa aikaa en tuskastuen vaan nautiskellen, mutta silti paljon aikaansaaden. Mieluiten kera lasillisen kuohuvaa. Tänä kesänä näpertelen kaikkea jännää ja toteutan lukuisia DYI-ideoita. 

Lueskelin tuossa viime kesän päivityksiäni, mutta aikas masentavaa oli ollut. Niin se aika vaan kultaa muistot. Nytkin voi olla, että kotiin palatessa kesäkuun alussa on puutarha ottanut ohjat omiin käsiin ja vaatii siimaleikkurin vierailua. Jännittää nähdä, kukkivatko tulppaanit lainkaan ja mitä kuuluu kasvihuoneelle. Ai kun pääsisi jo pihapiipertämään, ei jaksa odottaa... Unelmien puutarha siintää tällaisena silmissäni: 




Pientä ensiapua puutarhankaipuuseen voisi tuoda paikallisen kotimme isännän puutarha, jossa lähes 80-vuotias sensei puuhaa säästä riippuen 3-4 päivää viikossa. Muun ajan hän asustaa muualla. Mutta ei: aikatauluni on ensinnäkin kovasti kiireinen ja toisekseen avustajaksi kelpaa useimmiten tuo ukkokultani. Hän kun on kuulema kovasti vahvempi ja käyttökelpoisempi avustaja. Onhan tuo tottakin, mutta jos vaikka ihan vähän vaan saisi multaan sormensa upottaa....

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kirsikankukka-konnichiwa idän ihmemaasta!

Pitkästä aikaa täällä taas! Tai oikeastaan ei täällä - jos se tarkoittaa siis kotikontuja - vaan virtuaalisesti tällä, fyysisesti Japanissa. Tarkemmin sanottuna Miyagin prefektuurissa, Yamamoton pikkukaupungissa, jossa vielä n. 50 päivää teen tutkimusta tsunamin jälleenrakennuksesta. Tätä ennen vaikutin mieheni kanssa Sendaissa, jossa tuli käytettyä päivä jos toinenkin tänne Yamamotoon reissailussa ja vaihto-opintojen parissa. Tässä ajan myötä minusta tuli melkein natiivin  tasoinen junassanukkuja ja Sendai oli isohkona kaupunkina ihan mukava paikka asustaa - vaikka kämppä oli jäätävämpi kuin iglu konsanaan. Kuitenkin täällä maalla on kovasti paljon mukavampaa ja meidän näköisempää. Jos saan aikaiseksi, päivittelen jonkun kuvan täältäpäin. Nyt kuitenkin palailen sakura- eli kirsikankukka-aikaan Kiotossa ja Tokiossa parin kiertotien kautta. Luvassa kuvatykitystä, pitäkää kiinni hatuistanne!








Yamamoto, kuten muukin Tohokun alueen rannikko, kärsi suuria vaurioita neljän vuoden takaisessa tsunamissa. Tänä vuonna mekin osallistuimme paikallisten järjestämään muistotilaisuuteen 11.3. Vaikka olen kuullut tarinoita ja olemme paikalla, emme me voi oikein mitenkään samaistua paikallisten kokemuksiin kuitenkaan. Kuten neljä vuotta sitten, ilta oli kylmä, tuulinen ja satoi lunta (ja me saimme ilkeän flunssan), mutta meidän mieltämme on jo pidempään lämmittänyt paikallisten tuttaviemme ehdoton ystävällisyys. 





Ja sitten puutarhoihin,

Kun Lumikki on poissa, puutarhatontut pääsevät valloilleen. Eikun kääpiöt. Vai mitkä ne onkaan. Jokatapauksessa eivät ole minun suurimpia suosikkejani, mutta näemmä jonkun muun ovat. 





Sitten matkustettiin Kiotoon. Ystäväperheemme ja myöhemmin vanhempani tulivat Kioton kierrokselle tässä maaliskuun loppupuolella, parhaaseen kirsikankukka-aikaan. Kirsikankukat, sakura, on tunnetusti japanilaisille kevään The Juttu. Täällä osataan arvostaa vuodenaikojen muutosta, mikä näkyy niin kirsikankukkien juhlinnassa, ruskamatkailussa ja jopa ruoanlaitossa. Hanami, eli kirsikankukkien ihastelu puiden alla nauttien hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta, on kyllä jotain, mistä meidän suomalaisten pitäisi ehdottomasti ottaa oppia. Hätätilanteessa omenankukatkin käyvät. 






Nämä yksilöt ylempänä taitavat olla vielä luumunkukkia. 
Ohessa myös muutama random-otos sieltä sun täältä ja tekstikin on tutkijan väsyneiden aivojen tuotosta. Voin kertoa, että olen empiirisesti todennut aivojen olevan lihas: Ne kehittyvät treenatessa hitaasti, mutta vaativat palautumista ja ylirasituksesta seuraa takapakkia. Ja paljon. Vieraalla kielellä toimiminen ja sosialisoituminen ei ole vahvimpia puoliani ja nytkin on päivän touhujen jälkeen olo kuin lobotomiapotilaalla. 








Kioto.
Kioto.
Kioto.
Me Likes.
Voisin olla hyvin tuo kissa nauttimassa auringosta Kioton Kamogawa-joen rannalla.
Tokio ja muut suuret kaupungit ovat kivoja vierailtavia, mutta vaikka Kioto on iso kaupunki, on siellä jotenkin enemmän tilaa hengittää - paitsi kuulema kesällä, kun on turkasen kuumaa ja kosteaa. Turistimäärät eivät sinänsä olleet kovin kivoja, mutta jokivarsipiknik sitäkin mukavampi.  Olen aiemmin asustanut kuukauden Kiotossa, joten toisaalta minulla on vähän nostalgisen vääristynyt arvio asiasta...






Erilaisia buffetteja. Tällä kertaa kakkubuffet. 






Ruoan tilaaminen ei useimmasta paikasta ole ongelma, kun näytillä on muovimallit ruoista.






Ja taasen rehuja. En ole koskaan oikein tiennyt, että koristekaalit voivat kasvaa tällaiseksi. 
Onko kukaan kokeillut?






Japanilaiset eivät ole kovin tunnettuja englanninkielisistä kylteistään. Tai tavallaan ovat, ne kun aiheuttavat välillä yleistä tirskuntaa kielitaitoisten kesken. No, helppohan meidän on sanoa. Kyllä varmaan tulisi itse kirjoitettua hassuakin hassumpia japaninkielisiä kylttejä, jos pakko olisi. (Pakko on tosin ollut täällä olla haastateltavana kolme kertaa paikallisradioon. Japaniksi tietty. En tiedä, mitä on tullut möläytettyä...)






Japania....






Pajutkin ojentelivat oksiaan pitkälle. Olivat kiva combo valkoisten kirsikankukkien kanssa.






Hotellin orkideatkin olivat kohdillaan. Olivat muuten isoja. Ja niitä oli paljon.









Ja hanamia. Kaikissa kirsikankukkapaikoissa ei tällaista ollut, mutta tässä puistossa oli ruokakojuja metreittäin ja väkeä sitä mukaa. 









NÄIN!
Näin tämä pitää tehdä (me ostimme pussikaljat ja menimme evästämään sivummalle)! 
Tätä minä aion tehdä ensi keväänä kotona, ellen sattumoisin kesäkuun alussa ehdi - milloin ne omenankukat kukkivatkaa...? 
Japanilaiset ovat muutenkin ihania tässä ruoka- ja juomakulttuurissa. Izakaya-ravintoloissa myydään pieniä annoksia, tavallaan japanilaisia tapaksia, ja ihmiset kerääntyvät turisemaan, juomaan olutta ja viipymään ruoan ääressä (lisää esimerkkejä tulossa). Vähän eri kuin Suomessa, jossa mennään ravintolaan, maksetaan itsemme kipeiksi, hotkitaan ruoka puhumatta, jottei se kallis pihvi vaan ehdi jäähtyä ja lähdetään kotiin. Noinniinkuin kärjistetysti. 









Osa kirsikankukista oli valaistu, ei paha.
















Sitten toisenlaista puutarhaa.
Entisen eläkehuvilan, nykyisen zen-temppelin, Kioton hopeisen temppelin puutarha. 
Täytyy sanoa, että paikka haisi vähän kissanhiekalta, koska eipä nuo hiekat kai muuten noissa muodostelmissa pysyisi. Mutta ehdottoman hieno ja rauhoittava puutarha. Mitä nyt pari turistia pyyhälsi ohi oikealta ja vasemmalta. Kissanhiekkaa riittäisi kotosalla, mutta ei ehkä tallaista pyramidia aiota rakentaa. Muita puutarhaunelmia tosin tarttui roppakaupalla mukaan, vaikkei peltoiseen maalaismaisemaan japanilaista zen-puutarhaa ihan heti osaakaan loihtia. 








Itse huvila. 
Ei ole hopeoitu, vaikka huvilakaksosensa kultainen temppeli toisella puolella 
kaupunkia onkin kullattu. 






Filosofin polku on yksi suosituimmista kirsikankukankatselupaikoista. Polku on erään Japanin kuuluisimman filosofin työmatkanaan käyttämä polku. Kyllä minäkin voisin tallustella tällaista polkua töihin joka päivä. En kyllä lainkaan muista, mikä kyseisen filosofin nimi oli... Olen ihan auttamattoman huono nimissä, erityisesti japanilaisissa. Tämä taitoni auttaa toisaalta säilyttämään informanttieni anonymiteetin ja onnekseni (ja vaikeudekseni) täällä on paljon samannimisiä, -Kikuchi-saneja, Saito-saneja, Iwasa-saneja - joten vain veikkaamalla voi joskus voittaa. 

Allaolevista kirsikkakuvista sinänsä ei tarvitse mitään selostaa. Kirsikkalaatuja näyttää olevan jos jonkinmoista, pinkkiä ja valkoista. Jälkimmäiset kukkivat aikaisemmin, pinkit pidättelevät  yleisöänsä jännityksessä pidempään. Lopulta päästään nauttimaan kirsikankukkasateesta, kun terälehdet leijailevat valkoisena pilvenä alas. Ystäväni kysyi myös, että tekevätkö puut kirsikkaa. Siitä tulisikin aikamoiset kirsikkahillotalkoot, jos tämänkin polun 1000 puun kirsikat pistettäisiin soseeksi. 












Ja sitten taas ruokaa. 
Tässä paistuu okonomiyaki: kaalia, inkivääriä, jauhoja ja kananmunaa sekä lisäkkeet till. Nuo tuosta käännetään ja sivellään kastiketta. Lopuksi liraus majoneesia ja hyvää tulee. Paisto tapahtuu ravintolassa pöydäsä, jossa keskellä on tuollainen kuuma paistolevy. 









Yhtenä iltana suunnattiin Kiyomizu-temppelin iltavalaistukselle - kuten pari muutakin turstia. Hyvin tyypillisesti kamerasta loppui akku juuri illan hämärtyessä. Onneksi pienellä elvytyksellä, eli pitämällä virtaa poissa, sain napsittua silloin tällöin kuvia. Valitettavan käsivaraisia olivat suurin osa, eli tärähtäneitä, tai vaihtoehtoisesti turistin takaraivo pilkotti.






Olenkos hehkuttanut jo japanilaista ruokakulttuuria? Tai tässä kohtaa oikeammin korealaista, sillä sieltä tämä yakiniku, eli paistettu liha on kotoisin.
Ny rillataan!
Kaksi tuntia syö- ja juo-niin-paljon-kuin-jaksat grillaten erilaisia lihoja pöydässä olevalla grillillä. Lihat dippailtiin erilaisiin kastikkeisiin tai nautittiin lisukkeiden kanssa. 
Valitettaavasti eivät Suomen paloturvallisuusviranomaiset taitaisi tällaista(kaan) sallia.


















Tämä Heian-pyhäkön puutarha oli aikas hieno. 
Pinkit kirsikankukat muodostivat katon polkujen ylle.









Tällaisiakin kavereita siellä oli.






Ei ole paha paikka kilpikonnan paistatella päivää. 





Säätiedotus: luvassa terälehtisadetta.








Lempparini japaninvaahtera on vasta ihan pikkiriikkisillä aluilla.
Miksi sitä aina tahtoo hankalia yksilöitä puutarhaansa? Kirsikoita, japaninvaahteroita...








Parasta Kiotossa on jokiranta <3









Tokion puolessa käytiin testaamassa tuplakapselihotelli. Tomi oli jo käynyt Osakassa itsekseen miesten kapselihotellissa, jossa oli kaikki vimpan päälle. Tämä oli siisti, mutta parhaat päivänsä nähnyt. Kapselihotellit ovat siis tarkoitettu (ja usein myös rajattu) miehille, jotka ovat joko juhlineet viimeisen junan ohi tai muuten vain haluavat jäädä kaupunkiin yöksi. Toimii myös matkailijoille ja parhaissa paikoissa on kaikki kylpylästä lähtien. 





Kioton jälkeen Tokio oli suuri ja valtava. Sanoinko jo, että suuri?
Itse pidän myös Tokiosta, siellä kun tuli oltua kanssa kuukauden verran, mutta enemmän sovin kuitenkin maaseudulle. Samaa tuumasivat vanhempani, joille kaupungin aistikuormitus taisi olla vähän iso pala. Jos joku kaupunki elää, se on sitten tämä. Omat kaupunginosansa ovat ihan erilaisia ja  jokaisena vuorokauden tuntina jossain tapahtuu jotain. Bonuksena Japani on kaikin puolin turvallinen paikka ja itse kävelisin mielummin koska tahansa Tokiossa yöllä ennenmmin kuin esimerkiksi Helsingin tai Turunkaan keskustassa. 






Tokiossakin osattiin viettää hanamia. Jazzbändi, ruokailua ulkona, kirsikankukkia...






... ja lumiliukumäki!








Kirsikat ovat niin innoissaan, että puskevat rungosta ulos jo!






Sitten juhlistettiinkin  jo vanhempien viimeistä Japani-iltaa ja synttäreitäni sekä lisäksi niitä kirsikankukkiakin. 






Japaninmatka ei ole mitään ilman shabushabua. Tällä kelpasi synttäriään juhlistaa. Japanilaista (tai on samanlaista Kiinassa ja muuallakin Aasiassa) fonduenkaltaista ruoanlaittoa, taas yhdessä pari tuntia syöden ja juoden niin paljon kuin maistui. Ja voin kertoa, että maistui! Hyvä ruoka, parempi mieli. 






Tässä vielä pari kotoisammanoloista henkilöä nykyisiltä kotiseutuviltamme. 
Kävimme muuten Matsushima-nimisessä paikassa tänään tuttavien kanssa. Matsushima on Japanin kolmesta kuuluisimmasta maisemallisesta paikasta. Ja oi että tuli kotoisa olo! Kävimme aivan varmasti Japanin ahvenanmaalaisimmassa tai turunsaaristoisimmassa paikassa: Paljon pikkusaaria, joiden päällä kasvoi mäntyjä. Välissä puikkelehti lauttoja. 







Tätä sammalleimua muistuttavaa sanotaan kai jokseenkin maasakuraksi.... nimi pääsi karkaamaan.




Tässä kaverissa alla olikin jostain syystä vaaleaa ja tummempaa. Taisi olla luumupuu. 
Osa vaaleista olikin sitten sekoitus. 








Lopuksi vielä iltakuva Kiyomizu-temppeliltä.
Että jos vain osuu joskus kohdille kirsikankukka-aika Japanissa, niin suosittelen!
Ja voi ilman niitä kirsikankukkiakin tulla. 
Youkoso!